PerustaYritys -palvelun avulla perustettu jo lähes 9000 yritystä!

PerustaYritys -palvelu on saavuttanut 6,5 vuoden iän, ja tuona aikana kasvanut Suomen suurimmaksi organisaatioksi jonka avulla yrityksiä perustetaan.

Toiminta on ollut vauhdikasta jokaisena vuotena, ja tällä hetkellä palvelun kautta on perustettu jo yli 8700 yritystä.

Rekisteröityneitä käyttäjiä on kertynyt 35 000, joiden tarpeita on autettu yrityksen perustamisen, neuvonnan ja yritysopiskelun saralla.

Viime vuodet ovat vahvistaneet haluamme olla mukana helpottamassa yrittäjän tielle astuvan ensiaskelia. Tämän myötä palvelua tullaan jatkossakin kehittämään ja perustettavien yritysten määrää kasvattamaan.

Ja mikä hienointa, PerustaYritys -palvelu tulee jatkossakin säilymään käyttäjilleen ilmaisena palveluna.